perjantai 23. tammikuuta 2009

Tänään alkoi loma

Tänään oli mieheni vika päivä koulussa pariin viikkoon. Todistukset jaettiin ja päivä päättyikin jo puoleltapäivin. Kahden viikon lomapätkä siis alkakoot :)

Olen pari päivää miettinyt että mitä tässä nyt kirjoittaisi, koska ei elämässä kovin paljoa mitään ole tapahtunut. Eilen käytiin pitkästä aikaa markkinoilla (viime kerrasta kaksi viikkoa) ja ostettiin ensi viikon ruoka-aineisto. Samalla markkinoiden vaate/krääsä-puolelta ostimme tuliaisia Istanbulissa asuvien ystävien lapsille: muovailuvahaa, leikkiauto, hiuslenkkejä sekä ihana fleece-puku ystävämme alle vuoden ikäiselle tyttöselle :) Vielä pitäisi ostaa muutamia "aikuisten" lahjoja ystävillemme kuten koristeita kotiin (ajattelitte varmaan jotain muuta, ehei :D). Aiomme kaikille tutuillemme viedä paketit cezerye-makeista, joka on Mersinin kuuluisin herkku.

Cezerye on tehty keittämällä raastettua porkkanaa sokerissa pitkään jonka jälkeen siitä muodostuu pehmeä toffeentapainen herkku. Valmistaessa massaan lisätään myös joko hasselpähkinää tai pistasio pähkinää. Massasta yleensä tehdään iso dönerin muotoinen pala josta sitten dönerin tapaan viilellään annoslevyjä. Levyt vielä viimeiseksi kierrätetään yleensä kookoshiutaleissa. Levyjä päällystetään myös pähkinöillä, jolloin siitä tulee oikea pommi :) Hinta per kilo on noin 3 EUR eli kalliista herkusta ei ole kyse. Cezerye-kauppoja löytyykin joka kulmasta Mersinissä :)


Ensi viikko on siis valmistelua Istanbulia varten ja toivottavasti parin Istanbulista tulleen ystävän tapaamista. Meillä on myös pienenä ongelmana Istanbulin lentojemme aikataulua, sillä koneen lippuja ostaessamme oli tarkoitus lähteä klo 19.30, mutta lähtöaika muuttuikin 21.30:een. Tämä tarkoittaa että olemme Istanbulissa, Sabiha Gökcenin lentokentällä, Aasian puolella, klo 22.30 - 23.00. Sieltä on bussikuljetus Taksimille, Euroopan puolelle, mutta sen jälkeen ollaankin vähän sormi suussa koska "yleisten" viimeiset vuorot lähtevät klo 24.00. Me emme suurella todennäköisyydellä ehdi millään Taksimille ennen viimeisiä vuoroja. Tarkoituksena olisi ottaa sitten taksi, vaikkakin onkin yöaikaan kallista plus että Istanbulissa harvoin törmää rehelliseen taksikuskiin. Matkustajia kierrätetään sekä käännytään "vahingossa" väärään suuntaan, jolloin saadaan lisää liksaa taksimittariin. Vältämmekin takseja viimeiseen tippaan asti, koska kokoajan pitää olla kyydissä varuillaan, korvat höröllä ja katse tiukasti taksimittarissa. Unohtamatta tietenkään että toisen silmän pitää tarkasti myös seurata missä mennään.

Olen jo vähän suunnitellut mitä tekisin Istanbulissa. Päivät tulevat olemaan kiireisiä. Miehelläni on pariksi päiväksi omaa ohjelmaa joten pari päivää pystyn seikkailemaan vapaasti. Ajatuksissa olisi käydä ainakin massivisilla katumarkkinoilla ja IKEA:ssa, Otogar:in (ison bussiaseman) vieressä. Se on lähellä meidän majapaikkaa :) IKEA:ssa en olekaan vielä käynyt kertaakaan, joten varmasti sekoan paikan päällä kun pääsen hipelöimään kaikkea "tuttua". Järki lähtee viimeistään ruokaosastolla :D Olenkin varautunut matkaan tilavilla matkalaukuilla joita en aio pahemmin vaatteilla täyttää.

Yhtenä päivänä aiomme myös vierailla Avcilar-kaupunginosassa asuvan serkun luona, joka odottaa kaksosia! :) Siellä suurella todennäköisyydellä yövymme yhden yön ja matkustamme suoraan lentokentälle (tällä kertaa Atatürkin lentokenttä Euroopan puolella). Yhtenä päivänä aion myös mahduttaa joukkoon vierailun vanhassa toimistossani tervehtimässä työkavereitani ja juoruilla viimeiset kuulumiset :) Ehkä samalla reissulla käytän hyväkseni myös Taksimin alennusmyynnit. Niin vähän aikaa, mutta todella paljon shoppaamista *huokaus* :D

Tää viikonloppu otetaan rennosti. Tännepäin on luvattu sadetta taas, joten uloskaan ei kovin tee mieli lähteä. Ensi viikolla lämpötilat nousevat jo yli kahdenkymmenen asteen! Ei se kesä ole kovin kaukana enää :)

Hyvää viikonloppua kaikille! :)

11 kommenttia:

Susadim kirjoitti...

Taksit tuntuu olevan se ikuinen murheenkryyni vähän joka puolella maailmaa..itselläni on aivan uskomattomia kokemuksia Latviasta. Siitäpä tulikin taas mieleeni yksi postauksen aihe... mutta nyt toivotan sinne oikein leppoisia lomapäiviä ja hyvää Istanbulin reissua!(kateudesta vihreänä..)

Unknown kirjoitti...

susadim: Olet kylla oikeassa, mutta Suomessa taksit ovat aika tasmallisia, samoin Euroopassa kuten Hollannissa olen tormannyt todella kohteliaisiin tyonsatietaviin taksimiehiin :D Turkissa, Romaniassa, Bulgariassa, Venajalla, kaikissa vahan keski-tai alatason maissa tuntuu taksit olevan yhta seikkailua :) Mielenkiinnolla odotan kylla sinun kertomustasi!! :)
Sinulle myos oikein rentouttavaa viikonloppua!! Oletko milloin tulossa tannepain?

ebrufin kirjoitti...

Hyvaa lomaa!

Meilla molemmat saivat hyvat todistukset + "takdir belgesit":) Nyt relataan...huomenna harrastetaankin KOKO PAIVA;)

Hyvaa viikonloppua- öptüm!

Susadim kirjoitti...

Juu, kyllä Suomessa saa hyvää taksipalvelua ja osaavat myös katsoa milloin asiakas on juttutuulella ja milloin ei. Eh, mulla on noita taksiseikkailuja Suomessakin ollut..pari kertaa olen suutuksissani ottanut koiran mukaan ja ajellut 100 kilsaa mökille..hiukan kirpas tuolla lompsan puolella :) Honey pyyteli helmikuussa tulemaan sinne, mutta nää terveysprobleemat estää vielä mun matkustelut, joten saa nähdä milloin pääsen. Turhauttavaa ja hermoja raastavaa tämä tilanne välillä, mutta näillä eväin on mentävä mitä annettu on.

Sateenkaari kirjoitti...

OİKEİN RENTOTTAVAA LOMAA TEİLLE MOLEMMİLLE!.muistatko,mika bussiasema se on nimeltaan,missa on se ikea lahella.jos joskus sattuu olemaan istanbulissa pain.
tuota teidan "tuliaismakeaa" myydaan muuten antalyassakin. ja sitahan myös varjataan eri variseksi.eikös vain.vai onko kyseessa toinen tuote.mutta veitsella viiltavat siivuja kuten kebabista.

Anonyymi kirjoitti...

Juu, se Sabiha Gökçen on todellakin keskellä ei mitään, melkein Izmitissä! :) Itse seikkailin siellä reilu vuosi sitten. En ollut ottanut selvää busseista, lopulta menin tyyliin kahdella bussilla Pendikiin (muistaakseni), josta dolmuşilla johonkin eteenpäin, ja sieltä taksilla lentokentälle... HUH. Toivottavasti teillä menee kaikki hyvin.
Monet taksikuskit siellä utelevat liikoja tai ovat muuten "ovelia". Olen kyllä törmännyt hiljaisempiinkin...
Ihanaa, että pääsette Istanbuliin! Mäkin haluaisin sinne todella. Mersinkin kävisi, kunhan vain Turkkiin pääsisi! :D
Rentouttavaa viikonloppua! :)

Unknown kirjoitti...

ebrufin: Vau, onnittelut hienoista todistuksista! :) Hyvaa lomaa myos teilla ja hauskaa harrastuspaivaa :)


susadim: Joo, varmasti kukkarolle hiukan kavi suutuspaisyys :D
Toivon mukaan tervehdyt pian ja paaset tulemaan. Vaikka kesalla, silloinhan saatkin ovat mita parhaimmat :) Helmikuu on joka paikassa kosteaa ja koleaa. Hyvaa jaksaa aina odottaa! :)

sateenkaari: Kiitos toivotuksista!! :) Se on siis Esenlerin otogar (eli Istanbulin paalinja-autoasema, tietaakseni). Sielta on vain yksi tai kaksi pysakkia metrolla IKEA:n viereen. Kayn kokeilemassa ja annan sitten raportin :)
Tuosta makeisesta en tieda, koska taalla ei sita ainakaan varjata muihin vareihin. Ainoastaan olen erikoisuutena nahnyt niita pahkinoilla paallystettyna. Mikakohan tuo makeinen sitten voisi olla? Jonkun tyyppinen lokum varmasti?

Sevda: Joo, meitakin vahan hermostuttaa se kentta, koska matkaa sielta tosiaan on aika paljon keskustaan. Mutta tiedan myos etta jos liikennetta ei ole niin sielta voi paasta yllattavan nopeastikin Euroopan puolelle :) Kaikki on onnesta kiinni! Havasilla on sielta lentokenttakuljetus Taksimille, jota aiomme hyodyntaa. Kaikki lennotkin tuntuvat lahtevan ja saapuvan sinne samaan aikaan illalla joten emme varmasti ole yksin ongelmamme kanssa :)
Tule ilman muuta tanne!! Karkaa viikonlopuksi!! :D

Sateenkaari kirjoitti...

arvelinkin,etta on esenlerin bussiasema. hyva tietaa,etta ikea jaa metroradan varteen.laitappa sitten ikean pysakin nimi tanne postaukseen.

Anonyymi kirjoitti...

Hih, voisinpa karata! :D Lupaan tulla käymään, jos joskus Mersiniin pääsen. :) Haluaisin kovin päästä kesällä Turkkiin, se vaan riippuu myös kesätöistä ym. Lomaa mulla on kaksi kuukautta, ja olisi ehdittävä Suomeen ja sinne, ja töitäkin pitäisi tehdä...
Mukavaa lauantain jatkoa!

Susadim kirjoitti...

..niin hyvää ettei sanotuksi saa..
kyllä, ehdottomasti hyvää kannattaa aina odottaa!
Leppoisaa lauantai iltaa!

Jael kirjoitti...

Cezerye kuulostaa herkulliselta, täälläkin olen sentapaista namia syönyt. Toivottavasti teillä on tosi mukava Istanbul loma!

>