perjantai 1. toukokuuta 2009

Viime päivien kuulumiset

DSCF0066

Viikko lähti käyntiin hyvin. Tiistaina anoppi ja käly saapuivat. He ottivatkin heti kodin ohjat käsiinsä ja päästivät mieheni pälkähästä :) He ovat pyykänneet, siivonneet, järjestelleet, kokanneet ja muutenkin vain pitäneet minusta hyvää huolta. Olen niin onnellinen että he saapuivat :) Tosin anoppi paasaa liikaakin ja varoittelee minua jopa olla nostelematta liikaa käsivarsia ylös suihksssa ettei vauvat vaan putoa…. välistä vähän ärsyttää mutta otan rennosti :)

Mieheni on ollut eilisestä lähtien lomalla, joten meillä on pitkä viikonloppu meneillään. Tänään on 1. toukokuuta, joten toivottelen hyvää vappua kaikille! Seurailen Suomen mediasta ihmisten oikeaa vapun juhlintaa piknikien ja yhdessäolon merkeissä.  Ihanaa että ainakin sää on suosinut teitä myös tänään! :)

Täällä Turkissa vappu sujuu yleensä mielenosoitusten sekä poliisin/mielenosoittajien välisenä tappeluna. Monet ääriryhmät pitävät tätä päivää oikeutettuna osoittaa mieltä isoissa kaupungeissa. Etenkin Istanbulissa jokavuotiset mielenosoitukset sekä poliisin vastavoima on todella ikävää seurata. Itse muistan etten koskaan pystynyt menemään töihin 1. toukokuuta koska pelkäsin että joudun keskelle mellakoita tai saan pahimmillaan pamppua poliisilta kyynelkaasun perään. Kunpa tähän “perinteeseen” saataisiin joku muutos aikaiseksi.

Eilen käytiin myös ekassa ultrassa ja kaksi palleroa siellä kellisteli :) Eli tällä hetkellä olisi kaksoset tulossa. Toinen vauvoista oli vielä huomattavasti pienempi kuin toinen ja on mahdollista että jossain vaiheessa matkaa raskaus muuttuukin yhdeksi vauvaksi . Kahden viikon päästä on seuraava ultra jolloin kuullaan sydänäänet :) Ólen nyt kuudennella raskausviikolla (5+2). Olo on myös tosi hyvä vaikkakin hirveä närästys ja nälkä vaivaavat kokoajan.

Mieheni ja vieraat lähtivät käymään Kipassa juuri vähän aikaa sitten ja laitoin heille listan mukaan mitä haluan. Nyt minulla on hyvä syy haluta kaikkea mahdollista mitä vain mieli tekee ja olenkin niin tehnyt :) Näin alkuraskaudesta mulle on tehnyt mieli vain suolaista. Mikään makea ei houkuttele ollenkaan. Milloinkohan tämä muuttuu? :)  Pyrin syömään ruokailujen välillä hedelmiä että saisin vitamiineja. Eli mulla on päivisin 6 ruokailua: aamupala, hedelmä, lounas, hedelmä, illallinen, hedelmä :) Ihanaa että on kesä ja markkinoilla on paljon tuoreita hedelmiä tarjolla!!

Ensi torstaina on myös iskä tulossa vihdoin kylään. Mitäköhän siitäkin tulee :)

Hyvää viikonloppua kaikille ja koettakaa selvitä vapusta hengissä :D

13 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Kivakun sulle tuli apua ja voit ottaa iisisti siellä.Toivottavasti molemmat vauvelit selviytyvät , pidetään peukkuja!

mizyéna kirjoitti...

Ihanaa kun sait apuja. Ihana kommentti käsien nostelusta anopilta :D Kivaa päästä seuraamaan raskauttasi blogin välityksellä. Laskettuaikasi osuu vuoden vaihteeseen mutta joulu vai tammikuulle?

Mukavaa viikonloppua!

Sateenkaari kirjoitti...

Hyvaa vappuiltaa Heli! Me olimme mieheni kanssa monta tuntia kaupungilla kavelemassa tanaan.Taalla Antalyassa ollut rauhallinen vappu.İstanbulissa sita vastoin on taas riehuttu.İhmisia oli jonkin verran piknikilla puistoissa,mutta aika vahan. Voi olla ,etta 6 paiva on sitten enemman,kun on piknikbayram.
İhana kuulla,etta voit hyvin.
Mukavaa,etta anoppi tuli auttamaan.Roikuttele vaan niita kasiasi alhaalla suihkussa,niin anopilla on hyva mieli.hih!Öptüm!

Susadim kirjoitti...

Voi hellyttävää huomioimista anopilta...hih...ja voi juku, kaksoset!! (molemmille oma huutomerkki) ihanaa, pidä huolta itsestäsi ja masuasukeista!!

Mayis kutlu olsun!

Elegia kirjoitti...

Tosi ihana kuulla, että sinulla on siellä paljon apujoukkoja. Minuakin jotenkin hellytti tuo anoppisi huomautus käsien nostelusta. :)

Pitelen täällä peukkuja, että molemmat vaavit tulevat ajallaan ja kiltisti ulos.

ekku kirjoitti...

Kiva kuulla et sait apua sinne.Pääsee miehes helpommalla ;).Toivotaan et molemmat asukit pysyy kyydissä mukana

Anonyymi kirjoitti...

Mukava että sukua auttamassa teitä siellä,heistä varmaan mukava olla tukena teille siellä kun ovat varmasti myös jännänneet raskauden alkamista.
Voin kuvitella anoppisi huolia ja mukava ettet sinäkään ota niitä liian vakavasti.Aika hellyttäväähän se on kun toiset huolehtii.
Muistan kun oma anoppi aikanaan kielsi kaupungilla reippaan liikkumisen,portaiden kävelyn ja kaikkein vaarallisinta oli kun Suomeen lensin. Anoppi oli siitä todella huolissaan ja lähes varma että saan keskenmenon(sellainen yksi oli takana). Rauhottelin anoppia että jos vauva on syntyäkseen ja hyvin kohtuun kiinnittynyt niin ei sikiö sieltä pois tule vaikka käsilläni seisoisin ja loppupelissä kaikki tälläinen Jumalan käsissä ja pyysin anoppiakin turvaamaan "yläkertaan" kuten itsekin luotin:).

Mukavaa pitempää viikonloppua ja yhteisiä hetkiä perheen parissa!Seija

Unknown kirjoitti...

Yaelian: Kiitos paljon :)

Mizyena: Laskettuaika on just joulukuun lopulla mutta jos on kaksoset niin varmasti joskus marras/joulukuun vaihteessa Insallah.

sateenkaari: Ihana kuulla etta teillakin oli kiva paiva :) Varmasti monet on piknikilla tana viikonloppuna. Onko teilla mahdollisuutta menna piknikille? :)
Joo, kadet tuli pidettya tiiviisti alhaalla, suihkua pidin vain suussa ja yritin peseytya siina sitten :D

Susadim: Kiitos paljon :) Taalla on joo anopin kanssa napit vahan vastakkain. Yritetaan parjata :)

Elegia: Hellyttavaa joo mutta kun tama on vain yksi esimerkki niin ei aina ole kovin hellyttavaa :D Kiitos paljon toivotuksistasi! :)

ekku: Kiitos paljon :) Miehellani on tosi helppoa joo :D

Seija: Kylla anoppi tosiaan rakastaa vauvoja ja on ihan pilvissa talla hetkella. Ma en uskalla edes olla iloinen tasta raskaudesta koska viela ollaan niin alussa.
Makin olen yrittanyt sanoa samaa anopille kun sinakin. Mutta ei ymmarra ei. Mulle jopa kavely kotona on kiellettya. Heti pitaisi vaan maata. Saas nahda kuinka mun paa kestaa tata :) On kuitenkin ihanaa etta taalla on apujoukkoja jotka pitavat kodista huolen :) Kunpa vaan eivat niin hirveasti jokaiseen mun liikkeeseen takertuisi...

Sirokko kirjoitti...

Tuo varoitus käsien nostelusta ei varmaan ole ihan uskomustakaan. Ranskassa jotkut gynegologit vieläkin suosittelevat käsien nostelua raskauden loppuvaiheessa synnytyksen vauhdittamiseksi. Täällä varmaan kaikki lääkärit vannovat sen tehoon synnytyksen käynnistämiseksi, tai vaihtoehtoisesti ennen aikaisen synnytyksen välttämiseksi kieltävät kaikki kädet ylhäällä tehtävät työt, kuulemma jotain tekemistä veren virtaamisen kanssa alempiin kerroksiin. Lääkärikälyni on provosoinut kahdesti oman synnytyksensä siivoamalla yläkaappeja...kuulemma. Suomessa ei varmaan moisesta ole kuultukaan, en minä ainakaan. Enkä tiedä mikä on totuus,kun en ole kokeillut, mutta parempihan sitä on olla liikaa huhkimatta joka tapauksessa.

Leyla kirjoitti...

Ihania uutisia täällä!! En ole blogimaailmassa ehtinytkään vierailemaan pitkään aikaan.
Onnea tuhannesti odotukseen:)

MaaMaa kirjoitti...

Hyvä, että olet saanut apujoukkoja. Nyt olet sitten vaan kuin ellun kana munimassa :) Ja pidät masukkaista huolta :) Uskotaan, että kaikki menee hyvin ja koita kestää myös anoppia; hyväähän ne vaan tarkoittaa ;)
Hyvä ruokailutahti sulla ainakin on - ja pitääkin olla kun syöt jopa 3:n edestä!
Halitusterkkuja!

MaaMaa kirjoitti...

Heli, mulla on sulle blogissani haaste: tuu kurkkiin ja toiv. otat vastaan :)
Vilkutuksia TUULISESTA dublinista (meinas tukka irrota ulkona!)

Anonyymi kirjoitti...

Hei, Onneksi olkoon raskaudestasi ja toivottavasti kaikki sujuu mallikkaasti!
Meillä myös pyörii tuolla lattialla puoliturkkilaiset kaksostytöt (8kk) ja raskausaika oli miehen sukulaisten puolelta todellista höösäämistä vaikka Suomessa asutaankin :)
Kovasti Onnea ja voimia!
Terveisin Anu Oulusta

>