perjantai 12. joulukuuta 2008

Vuoden 2008 ikimuistoinen uhrijuhla

 

Tämän vuoden matka anoppilaan jäi muistoihini erityisesti tapahtumiensa takia. Aloitan alusta.

Lähdimme lauantaina kohti Pazarcikia jonne meidän ei ollut tarkoitus kiirehtiä ollenkaan, vaan rauhallisesti ajaa pysähdellen sekä matkasta nauttien.  Pysähdyimmekin kerran tien reunalle vihreän pellon vierelle.

Huomasimmekin että olimme pysähtyneet kuuluisan Adanan Incirlikin sotilastukikohdan viereen, josta esim. USA pommittaa/on pommittanut Irakia.  Sinne laskutui juuri iso sotilaskone, josta päättelimme sen olevan tuo tukikohta.

DSCF9024

Hsss...näitä sotilastukikohtia ei saisi valokuvata, mutta otimme riskin. Älkää kertoko kenellekään :D

Anoppilaan saapuessamme koimme yllätyksen: mieheni Marmariksessa asuva veli ja "ei terve" vaimonsa olivat tulleet lastensa kanssa yllätyksenä myös anoppilaan.  Siinä sitten puitiin tätä yllätystä koko ilta, koska tämä myös tarkoitti sitä että lapsiperhe nukkuu ainoassa lämmitetyssä huoneessa. Yhteen huoneeseen sai UFO:n eli infrapuna lämmittimen, mutta yksi perhe joutui nukkumaan ihan ilman mitään. Anoppini ja kälyni nukkuvat aina kylmässä huoneessa joten heitä tämä ei niin haitannut.  Jos olisimme tienneet että he ovat tulossa olisimme ottaneet mukaan Mersinistä meidän oman lämmittimen, täten kaikki olisivat lämpimiä.  Parin todella kylmän nukutun yön jälkeen (siellä lämpötilat oli öisin lähellä nollaa, päivisin about 15), saimme sumplittua huoneet ja lämmittimen niin että kaikki olivat tyytyväisiä.  Me saimme lämmittimen :D

Sunnuntai menikin sitten valmisteluissa sekä uhrattavan pässin ostossa. Me sekä Hollanista tullut lankoni uhrasivat tänä vuonna koska Marmariksessa asuvalla langolla ei ole kuulema yhtään rahaa (vaikka olemme kuulleet monelta taholta aivan muuta).  Tapansa mukaisesti  lankoni "ei terve" vaimo ei nostanut kättään missään vaiheessa auttaakseen edes yksinkertaisimmissa uhrijuhlan valmistelussa tai edes katsonut lastensa perään.  Meitä kaikkia ärsytti.

Tässä meidän poppoo (paitsi mieheni joka kuvasi) syömässä illallista: raakoja bulgurpullia, ns. yoğurma köfte, kaikkien paitsi minun suosikki, mutta söinkin vanhoja ruokia :)

DSCF9126

Uhrijuhlan ensimmäinen päivä, maanantai. Aamulla söimme kunnon aamupalan jonka jälkeen anoppini varaamat miehet tulivat uhraamaan uhrimme.  Tätä tehdessä en koskaan katso rituaalia vaan pysyttelen tiiviisti sisätiloissa.  Tänä vuonna Pazarcikin katuja ja etenkin markkinoita kävellessäni, joissa näitä eläimiä myydään, rupesin ensimmäisen kerran voimaan pahoin. Ajatus jo siitä että ne ovat nyt täällä mutta huomenna kuolevat (silloin oli sunnuntai) oli kuvottava. Onneksi sain tämän tunteen nopeasti tukahdettua, muuten juhla ei olisi kovin onnistunut.

Pässit teurastettiin, pilkottiin paloihin ja sisäelimet pestiin, sekä pakattiin. Heti teurastuksen yhteydessä jaettiin lähimmille naapureille heidän osansa ruhoista, muut tuotiin kotiin jossa yhteisvoimin luut eroteltiin sekä liha erotettiin hyvään rasvattomaan ja jauhettavaan rasvaiseen lihaan. Lankoni "ei terve" vaimo pakotettiin pyytämällä tekemään lihan paloittelua, mutta jo parin tunnin työn päästä hän tuli taas hellan viereen valittamaan kuinka väsyttää sekä päätä särkee, sekä nukkui. Haa, haluan myös mainita sen että lankoni on ainoa joka lasten perään katsoo, hän syöttää, nukuttaa, leikittää, käyttää vessassa, komentaa ja opettaa. Lankoni muutenkin työskentelee koko kesän 18  h päivässä ja kotona hänellä on vielä lapset katsottavana: öisin hän jopa herää lasten itkuun ja heitä lohduttaa.  Kahdessa vuodessa lankoni hiukset olivat muuttuneet aivan harmaiksi sekä polvet ovat jo alkaneet pettää. Kaikkia taas ärsytti.

Työt saimme kolmin voimin, minä, kälyni sekä Hollannin lankoni vaimon kanssa loppuun lähemmäs klo 20.00. Lihat pussitettiin ja pakastettiin.  Miehet grillasivat lihoja jo aikaisin päivällä joten illalla töiden lomassa me sitten uudestaan syötimme ja juotimme ihmiset, "ei terveen" nukkuessa lämpöisen hellan vieressä.

Toinen päivä alkoikin sitten tapahtumarikkaasti. Oli tarkoitus että kolme veljestä: mieheni, Hollannin lankoni vaimoineen sekä Marmariksen lankoni anopin kanssa kiertäisivät sukulaiset Gaziantepissa sekä appini kotikylässä, Evrissä. Autoon ei olisi koko poppoota lapsineen edes mahtunut.  Täten päätimme että minä, "ei terve" lapsineen sekä kälyni jäävät kotiin kun muut sukuloivat.  Minulle tämä oli kiva yllätys koska en oiken tykkää kierrellä sukulaisia, siellä on aina hirveä tungos ja päpätys. Syötetään ja juotetaan väkipakolla kunnes olet ähkyssä unohtamatta tietenkään naisten juorupiirit, joihin minunkin odotetaan osallistuvan.

"Ei terve" ei ottanut uutista kotiinjäämisestä hyvin ja pakkasikin kimpsunsa ja kampsunsa ennen ketään muuta lähtiäkseen oman äitinsä kotiin, koska myös he asuvat Pazarcikissa. Sinne hän sitten lähti lasten kanssa mitään sanomatta tai toivottamatta, kuten tapaansa kuuluu.  Tämä taisi olla miehelleni viimeinen pisara ja hän sitten räjähti. Hän ekaksi vaati isointa Hollannin veljeään puuttuman tilanteeseen jotenkin, koska vanhimmalla veljellä on suurin vaikutusvalta perheessä. Mieheni vaati että joku kertoisi langolleni ("ei terveen" miehelle) kuinka huonosti "ei terve" käyttäytyy eikä tämä ole hyväksyttävää. Loppujen lopuksi, puolitoista tuntisen matkan sukulaisten luokse, koko autossa ollut poppoo, anoppi sekä veljekset sekä veljen vaimo, antoivat piiskaa "ei terveen" miehelle. Kertoivat kaikki huonot kokemukset ja mitä "ei terve" on sanonut, tehnyt ja ollut tekemättä, niin Pazarcikissa kuin Marmariksessa viime kesänä. Kuinka istuu vain kun muut tekevät töitä. Kuinka epäkunnioittavasti hän käyttäyttyy niin lankoani itseään kuin muita sukulaisiamme kohtaan. Marmariksen lankoni istui koko matkan hiljaa, ei sanonut mitään. Läksytys oli pakko tehdä sillä koko asia oli jo karannut käsistä.

 

Jäimme kälyni kanssa kaksistaan, tiedottomina autossa käytävästä keskustelusta. Saimme täten rentouduttua koko päivän ilman lapsia ja mököttävää "ei tervettä". Siivosin kodin kaikki huoneet, veimme jauhettavat lihat jauhettavaksi, pussitimme jauhelihat sekä pakastimme ne. Loppupäivän katsoimme yhdessä telkkaria ja nautimme rauhallisuudesta. Tietty pari kertaa tuli myös tuttuja vierailulle toivottamaan hyvää uhrijuhlaa joten heidän kanssaan rupattelimme.  Muutenkin päivä sujui rattoisasti, siihen asti kunnes sukuloivat saapuivat kotiin. Marmaris lankoni oli aivan hiljaa, kaikki muutkin selvästi hiljaisia. "Ei terve" ei ollut tullut kotiin lastensa kanssa vaikka kello oli jo 23 joten anoppini todella vihaisesti vaati Marmaris lankoni hakemaan vaimonsa vaikka väkipakolla takaisin kotiin. Täällä Turkissa on tapana aina että naimisiin mennessä erityisesti juhlien aikaan anoppila on tärkeämpi kuin oma perhe, etenkin jos järjestetystä avioliitosta on kyse.  Anoppilassa autetaan, otetaan vastaan vieraita sekä syödään.  Morsian ns. siirtyy häiden aikana kotoataan anoppilaan, jonka jälkeen anoppi pitää huolta hänestä. Äidin sekä oman perheensä kanssa voi tietenkin tavata, keskustella ja vierailla, mutta yöt kuuluu olla siellä missä aviomieskin on eli anoppilassa.

Lankoni haki lapset sekä vaimonsa kotiin, he selvästi olivat tapelleet matkalla. Kaikki leikkivät vähän lasten kanssa, tuntui että jää alkoi sulaa.

Seuraavana aamuna (meidän viimeisenä aamunamme) huomasimme parannuksen "ei terveen" käytöksessä. Hän alkoi tulla keittiöön etsimään jotain tehtävää, mutta ei aktiivisesti tietenkään.  Aloimme myös itsekin olemaan positiivisempia "ei tervettä" kohtaan, koska täten palkitsimme hänen parannustaan. Juttelimme normaalisti ja selvästi päivän mittaan käytös parani. En tiedä sitten onko tämä minkälainen enne mutta olimme kaikki tyytyväisiä. Toivon mukaan Marmaris lankoni saa asiat kuntoon vaimonsa kanssa ja hänen käyttytymisensä paranee HUOMATTAVASTI.

Me suuntasimme Hollannin lankoni ja vaimonsa kanssa takaisin kohti Mersiniä tuona samaisena päivänä (keskiviikkona). Ennen lähtöä Hollannin lankoni läksytti vielä erikseen "ei tervettä" käytöksestään ja toivoi hänen parantavansa sitä. Ainakin "ei terve" tuli meidän perään vilkuttamaan, joka ei ollut tavanomaista :D

Saavuimme perille myöhään illalla ja söimme nopean illallisen. Eilinen päivä oli taas kiireinen mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa, kuvia tiedossa :)

Tässä siis meidän uhrijuhlan raportti. Tapahtumarikas ja TODELLA mielenkiintoinen juhla siitä tuli. Toivon mukaan kaikesta huolimatta tästä tulee käännnekohta "ei terveen" ja lankoni keskinäisessä suhteessa sekä suhteessaan muita kohtaan.

6 kommenttia:

irene kirjoitti...

Jopas oli juhla! Vaatii sultakin melkoista sopeutumista :-) Mukava lukea erilaisista tavoista ja erilaisia tyylejä viettää juhlaa. Turkissa asuttaessa (ja siellä asuvat edelleen) kokoonnutaan koko porukalla aina anoppilaan. Kälyt perheineen tulevat ensimmäisenä juhlapäivänä omien anoppiensa luona vierailun jälkeen.Tämä lähinnä siksi, koska muutoin asuvat anoppilansa yläkerrassa ja anoppiensa muut lapset "viihdyttävät" juhlapyhinä.
Yleensä myös mieheni sisarusparvi "ojentaa" toisiaan milloin mistäkin juhlapyhinä :-D Muistan niin hyvin ensimmäisen bayramin, kun keskimmäinen sisaruksista otti lapsensa kainaloon ja ovet paukkuen siirtyi "loppu lomaksi" (todellisuudessa kesti noin 2 tuntia)alakertaan asumaan. Ja parin tunnin mökötyksen jälkeen takaisin kuin ei mitään tapahtunutkaan. Silloin olin äimän käkenä, nyt jo nämä sisarusnahinat naurattaa :-D

MaaMaa kirjoitti...

No on tosiaan ollut tapahtumarikas uhrijuhla teilla! Hyva, etta saatiin suut puhuttua puhtaaksi viimeinkin ja toivottavasti "ei terve" paranee ;)

Odotan innolla kuvia

Kivaa viikonloppua teille!

Heli kirjoitti...

irene: teillapas on myos tata draamaa :D Onneksi ne eivat ole pitkakestoisia sentaan. Tuo kaksi tuntia nauratti :) hauskaahan se on, ainakin jotain tapahtuu :D Varmasti suomalaisten mielesta todella erikoista tallainen yleinen sukutappelu, mina en aluksi myos halunnut ottaa kantaa mutta kait tassa vuosien mittaan olen turkkilaistunut :)

maamaa: Draamaa oli joo :) Mutta se, etta pitkaan jokaisen sisalla kaivanut asia saatiin vihdoin esille ja puhutuksi on iso helpotus. Tassa enaa vain toivotaan parasta :) Ainakaan enaa ei tartte tunteita piilotella. Kaikki selviaa viimeistaan ennen ensi kesaa jos saamme kutsun taas Marmarikseen (se on positiivista) :)

ekku kirjoitti...

no jo oli juhlat.Mielen kiinnolla lueskelen,kaikkee sitä sattuukin.sulla täytyy olla kova suomalainen sisu

sateenkaari kirjoitti...

mieheni vanhemmat ovat kuolleet jo ennen meidan tutustumistamme,joten en ole paassyt nauttimaan tasta anoppi-appisuhteesta.olisin kylla halunnut.olen kuullut niin paljon hyvaa puhuttavan naista ihmisista.

Heli kirjoitti...

ekku: Kiitos paljon, sisua on kyl tarvittu :D Suomalainen sisu on muuten paljon pitkajanteisempaa kuin turkkilainen sisu. Turkkilaiset ei kesta samanlaisissa tilanteissa yhta pitkaan kuin mina rajahtamatta :)

sateenkaari: anoppi on kylla tarkea hahmo joka perheessa, pitaa perhetta koossa tai valista sekoittaa pakkaa :) mutta jokainen anoppi on erilainen, on pahoja mutta myos hyviakin. Sinulle ei anoppia suotu, mutta ala koe sita vahyytena. Ole omille lapsillesi ja heidan vaimoilleen/miehilleen hyvasydaminen ohjaaja :)

>