keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Vuoden 2008 viimeinen postaus

Tästä lähtee nyt tämän vuoden viimeinen postaus.

Näin vuoden vaihteessa on tärkeää myös miettiä mitä viime vuosi toi tullessaan ja tehdä toiveita/lupauksia ensi vuodelle.
Minulle viime vuosi oli aika lailla merkittävä. Aloitin blogini, jonka takia olen tutustunut moniin ihaniin ihmisiin ympäri maailmaa ja Turkkia. Kiitos kun olette olemassa!! :) Ensi vuonna lupaan lukea ja kommentoida teidän blogejanne enemmän :D

Viime vuosi oli myös todella kiireinen. Vieraita tuli ja meni kuin liukuhihnalta. Heidän kanssaan tuli vietettyä mahtavia ja muistorikkaita hetkiä, joiden toivon myös jatkuvan ensi vuodelle.

Viime vuosi oli myös meidän parisuhteen kannalta merkittävä. Lapsettomuushoidot, stressi, vieraiden kanssa sumpliminen, Mersiniin kunnolla asettuminen sekä pitkä kesäloma Marmariksessa lähensivät minua ja miestäni vieläkin enemmän. Yhdessä ollaan oltu jo 6 upeaa vuotta eikä loppua näy. E, seni cok cok seviyorum.

Toivon ensi vuoden tuovan mukanaan meille vihdoin sen kauan kaivatun käärön sekä oman asunnon! Vaikka näitä ei tulisikaan, toivon suhteemme ja kotimme pysyvän yhtä rakkauden täyteisenä ja onnellisena kuin se tämän vuoden myös oli. Lupaankin tehdä tämän eteen vielä enemmän töitä.

Lupaan myös soittaa ja muistaa enemmän sukulaisiani koti-Suomessa. Te olette aina mielessäni vaikka en aina soitakaan.

Lupaan myös olla hartaampi ja olla kiitollinen kaikesta mitä minun elämässäni jo on.

*********************************************
Toivon kaikille blogiani lukeville, tutuille ja tuntemattomille, oiken hyvää, antoisaa, onnellista ja rakkauden täyttämää vuotta 2009!!!
******************************************

20 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oikein hyvää uutta vuotta myös teille! Pidän peukut pystyssä pikkuisen käärön puolesta!

ebrufin kirjoitti...

Kiitos samoin sinulle Heli!

Mutlu Yıllar, iyi seneler:)

Minakin olen ollut viime aikoina TOSI laiska kommentoimaan missaan mitaan- on paljon tekemista, ja jotenkin on riittanyt se pelkka lukeminen ja oman blogin "tayttaminen".

Öptüm.

Sateenkaari kirjoitti...

kiitos heli! sinulle ja miehellesi ONNELLİSTA TULEVAA VUOTTA! on ollut ihana tutustua sinuun.jatketaan myös tulevana vuonna. öptüm!

MaaMaa kirjoitti...

ihana vuoden viimeinen postaus ja lyhyt summaus menneesta ja toiveet tulevalle :) Voit olla varma, etta me kaikki pidetaan peukkuja etta sun toiveet tulee myos toteen! :)

Blogimaailma on tosiaan tuonut mukanaan ihania uusia tuttavuuksia myos minulle, ja sina olet ehdottomasti yksi heista!

ISO HALI!

Pilve kirjoitti...

Kiitos Heli! Ja onnekasta ja menetyksekästä uutta vuotta myös sinulle ja miehellesi!

Jael kirjoitti...

Oikein hyvää Uutta Vuotta teille ja toivottavasti kaikki unelmanne toteutuvat tulevana vuonna!

Elegia kirjoitti...

Olen hengessä mukana ja toivon sinun saavan, mitä toivot! Blogiasi on ilo lukea kaikin puolin - sinun kuulumisia ja erikoisia tapauksia (suomisilmin) on kiinnostava lukea!

Oikein paljon onnea vuodelle 2009!

finkinja kirjoitti...

Toivottavasti uusi vuosi tuo mukanaan kaikkea hyvää ja kaikkea sitä mitä tarvitsette ja toivotte!
Isota uuden vuoden toivotukset täältä kukkulalta:)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos samoin sinulle Heli, toivon oikein Hyvää Tulevaa Vuotta ja peukutan myös toiveitten täyttymiselle:)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta 2009.

Anonyymi kirjoitti...

Onnellista Uutta Vuotta 2009! :)

Maria

*itKuPiLLi* kirjoitti...

Heli, ihana postaus, mulle tuli ihan tippa silmaan, niin kauniita ajatuksia.

Toivotaan, etta ensi vuosi tuo tulleessaan viela lisaa onnea ja rakkautta.

Meltem kirjoitti...

Aikani ei riita talla hetkella oman blogin perustamiseen, mutta kiitos sinulle Heli, etta jaksat pitaa blogiasi. Monet jutut tuntuvat hyvin tutuilta, kun asutaan samalla maaperalla.

Hyvaa Uutta Vuotta ja toivon teidan perheelle kaikkea hyvaa tulevalle vuodelle 2009!

Anonyymi kirjoitti...

Onnellista uutta vuotta, Heli!

Anonyymi kirjoitti...

Mutlu Yillar Heli!
Kaikkea toivomaasi hyvää vuodelle 2009!

Susanna

mizyéna kirjoitti...

Toivon sinule ihanaa vuotta 2009!!

Nina kirjoitti...

Onnellista elämää vuodelle 2009!

Unknown kirjoitti...

Kaikille ihanille blogiystavilleni tasapuolisesti ISO kiitos toivotuksistanne :) Kiitos kun olette jaksaneet blogiani lukea ja roikkua mukana :D Olette kaikki mahtavia!!! :)

Heljä kirjoitti...

MaaMaan blogin kautta pääsin tänne Aurinkorannalle ja tulen uudestaankin!
Mitä parhainta vuotta 2009!

Nina kirjoitti...

Onnekasta uutta vuotta! Toivottavasti hartain toiveenne toteutuu.

>