lauantai 21. maaliskuuta 2009

Sydämentykytyksiä ja rattoisaa arkea

Lauantaista lauantaihin näyttää menevän postaukset tänä aikana. Anoppi ja käly ovat yhä edelleen päiviämme piristämässä. Heidän kanssaan en kovin kauaa ehdi yhtämenoa tietokoneella istua. Eipä tässä ole kovin paljon tapahtunutkaan josta jotain erityistä kirjoittaisi.


Päivät sujuvat rattoisasti vieraiden kanssa. Aamupalan teemme aina yhdessä keskustellen, aamupalan jälkeen suurimmaksi osaksi lähdemme heti ulos jonnekin päin kaupunkia. Yleensä tähän ulosmenoon liittyy ostosten tekoja, joten rahaa on mennyt aivan liiankin paljon. Haaviin on jäänyt kolme pöytäliinaa, tyynyliinoja, sohvatyynyjen päällyksiä, pyyhkeitä, vaatetta, kosmetiikkaa sekä hiusvärkkejä :) Mutta kaikki on tarpeellista, tietenkin. Ja mitä tärkeintä, säästän mieheni turhilta ostosreissuilta.


Anoppi ja käly ovat olleet ahkeria ja neuloneet monet uudet villasukat, joista edellisen postauksen vaaleanpunaiset ovat tälläkin hetkellä jalassa. Samanlaiset saapikkaat sain ruskean värisinä ja ne näyttävät mahtavilta hameen kanssa. Aivan kun sinulla olisi korkeavartiset saappaat jalassa kotona. Lisäkuvia kyllä laitan lisää ja heti neulomisen jalon taidon omaavat: puikot heilumaan!! :)


Sydämentykytyksiä viime päivinä on teettänyt paniikki että oikeaan alaviisaudenhampaaseeni olisi tullut iso reikä ja se olisi poistettava. Illalla hampaita harjatessani huomasin että takaosassa näkyi jotain mustaa, aivan kuten vuotta aikaisemmin, ennen yläviisaudenhampaan poistoa. Tästä heti raportoin hädissäni miehelleni joka päätti että huomenna lähdetään heti hampilääkärille. Yöllä en nukkunut melkein yhtään ja näin uniakin edellisestä poistosta, vaikka se oli kaikinpuolin positiivinen kokemus. Hammaslääkärimme (yksityinen) on aivan mahtava, ja tykkään käydä siellä. Minua eniten pelottaa hampaiden poisto: pidän sitä hirveimpänä asiana mitä ihmiselle voi tapahtua. Viime vuoden poiston jälkeen olenkin panostanut erityisen paljon hammashoitoon, ja pakotan itseni harjaamaan hampaani joka päivä. Täten reiän löytäminen todella yllätti.


Hammaslääkäri katsoi sitten tarkasti hampaat sekä koputteli ja rapsutteli.
"Tuon viisaudenhampaan täytyy kyllä lähteä", oli Murat-lääkärin ensimmäiset sanat.
Kylmät hikipisarat alkoivat jo valua selässäni.
- Sen asento on tosi huono ja voi aiheuttaa ongelmia tulevaisuudessa.
- Siis täh?
- Olisi siis parhainta että poistattaisit sen mahdollisimman nopeasti.
- Mutta entä se reikä?!?
- Ei siellä reikää ollut. Viereisessä hampaassa on vain pari mustaa viirua, jotka lähteävät pois kunnollisella harjaamisella. Hampaasi ovat priimakunnosssa!


En uskonut lääkärin puheita vaan vaadin röntgen-kuvat, joista ei löytynyt mitään. Viisaudenhampaassa ei ollut reikää eikä sen viereisessä hampaassakaan. Turhaan siis menetin yhden yön unet sekä päivän peloilleni :) Hihkuin innosta!

Kunpa pääsisi taas rannalle...muistoja viime kesästä


Tänään myös meidän auton eturengas oli tyhjentynyt, joten se teetti miehelleni lisätöitä heti aamusta. Minä lähdin vieraiden kanssa Forumin kauppakeskukseen jossa vietimme hyvin rattoisan päivän kierrellen ja nauttien pihalla uskomattoman upeasta auringonpaisteesta syöden jäätelöä :) Saimme jopa kunnian kätellä Forumiin vierailulle tullutta erään kaupunginosan johtajaehdokasta, tai siis meidät suorastaan pakotettiin siihen. Olimme vain odottamassa tien ylitystä kun iso ryhmä pukumiehiä ja naisia ympäröi meidät vaatien että me tutustuisimme tähän Belediye Baskan Adayi:hin. Siinä sitten toivottelimme onnea ja menestystä väkisin. Ei heille tullut mieleen kysyä missä me asumme (vieraat äänestävät kotikaupungissaan) tai onko meillä äänestysoikeutta (minä).


Nyt nautimme yhdessä iltateestä ja hiukan myöhemmin lisää jäätelöä on tiedossa :) Vieraat lähtevät ensi viikolla ja senkin jälkeen on tiedossa hiukan tekemistä. Eikä tässä ole enää kauaa kun isä tulee myös kylään: vähän yli kuukausi :) Tervetuloa jo nyt! :)


Hyvää viikonlopun jatkoa!

9 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

No sullahan on sujunut aika rattoisasti vieraittesi kanssa:-) Ja pistä ihmeessä kuvia niistä sukista;ne joista jo laitoit oli hienot!
Olipa hyvä että hampaissa ei mitään vikaa sitten ollutkaan.Mä olen aika hammaslääkärikauhuinen...
Hyvää viikonloppua Mersiniin!

Sevda kirjoitti...

Et siis poista hammasta? Selvisit säikähdyksellä... :)
Nam, dondurma maistuis mullekin. :)
Hauskaa viikonlopun jatkoa!

Susadim kirjoitti...

Mä aion näyttää mammalle niitä sun sukkia, saa tehdä mulle sellaiset, on hameen kanssa varmaan tosi passelit! (ite kun en sitä pirun kantapäätä osaa tehdä..)

Samaa mieltä, hampaiden poisto on kamalaa! Hyvä jos säästyit kidutukselta. Mulla vielä viimeinen visuri jäljellä, enkä kyllä vapaaehtoisesti mene poistattamaankaan...viimeksi itkin ja huusin niin kovaa, että hammaslääkäri käski olla hiljaa :D

Leppoisaa illan jatkoa sinne!

Tiskiharjafeministi kirjoitti...

Hei Heli!Kysynpa etta voisitko laittaa blogiisi reseptin cezeryen valmistukseen (tuottaa tosi suuria vaikeuksia googlettamalla loytaa kun keittioturkinkieleni on aarimmaisen huono :)ja muutenkin olen siepannut hyvia ohjeita taalta,jos vaan jaksat, ois mukava jos silloin talloin laittaisit lisaa ohjeita! sipuli-persilja-salaatti-ohjettasi kaipaan aina kun grillaan..KIITOS!

sateenkaari kirjoitti...

Minulla myös hammaslaakarikauhu! Menen sinne vain viimeisessa pakossa.
"Anopin kanssa jatskilla",kuulostaa mukavalta.

MaaMaa kirjoitti...

heippa Heli :) Olen loman jalkeen taas linjoilla :) Kivan kuulosta arkea teilla ollut vieraiden kanssa! Hyva, etta viisaudenhampaassasi ei ollut reikaa ja saastyit poistolta. Mulla on kaikki viisaudenhampaat tallella (suussa!), hammaslaakari sanoi mulle ettei ole mitaan syyta niita poistaa silla suuni on niin ISO etta mahtuu hyvin viisaudenhampaatkin pitamaan puhtaana yms. ...en tieda oliko se tarkoitettu kohteliaisuutena, etta suu on niin ISO! Mutta tyytyvainen olen, ettei tartte niita poistattaa - oon kuullut kauhutarinoita!

Aurinkoisia paivia teille! :)

Heli kirjoitti...

Yaelian: Kuvia tulee kunhan vieraat lahetan kotia, eli loppuviikosta :) Hyvaa viikonjatkoa :)

Sevda: En poista hammasta ainakaan viela, katsotaan myohemmin :) Sulle myos hyvaa viikon jatkoa :)

Susadim: Naa sukat on niin helpot tehda ettei sun tartte kiroilla kantapaiden kanssa. Koko sukka neulotaan siis pituussuunnassa ja reunat yhdistetaan nauhoilla jotka sitten muodostavat sen saappaan "kengannauhat". Lisakuvista saat ehka lisaneuvoja :)
Mulla on samanlainen poistokammo kun sulla mutta en viela ole laakariparkaa hermostuttanut vaikka parit kyyneleet tirautinkin :D

Tiskiharjafeministi: Laitan cezeryen ohjeen heti kunhan ehdin itsekin siihen vahan perehtya ja vieraat lahetettya kotia :) Sipuli-persilja-salaatissa ei sinansa ole mitaan erikoista: sipulit puolitetaan ja leikataan puolikuun nakoisia ohuita paloja, kerrokset erotetaan kasin sekoittamalla toisistaan ja sipuleita liotetaan kylmassa vedessa vahan aikaa (jotta vakeva maku lahtee pois). Persilija silputaan hienoksi silpuksi joka sekoitetaan vedesta poistettujen sipulien sekaan. Lisataan suolaa seka sitruunamehua seka taas sekoitetaan kunnolla. Taalla Turkissa lisataan viela sumak nimista punaista maustetta tahan salaattiin. Se on itse maultaan hieman hapahko, kuten sitruuna. En tieda mita se on suomeksi ja saako sita sielta...

sateenkaari: Hammaslaakaripelko nayttaa olevan todella laaja :D Meilla on joo jatkitreffit anopin kanssa joka paiva :)

Maamaa: Tervetuloa takaisin! :) Olenkin jo FB:ssa kuviasi vilkuillut ja upeissa paikoissa vierailit taas.
Olet onnekas ettei yhtaan viisaudenhammastasi ole poistettu. Mulla on vain yks hammas aiheuttanut ongelmia, kaikki muut ei ole edes nakyvilla, mutta 'ongelmia tuottavia'. Kunpa mullakin olisi suuri suu jottei tarttisi hampaita poistattaa :D
Mulla on oikeastaan vain yksi kokemus ja sekin todella positiivinen. Mutta tuolloin kyse oli ylahampaasta jotka ovat helpompia kuin alahampaat. Toivo siis etta jos joskus ongelmia tulee niin etta se tulee ylos, ei alas :D

Tiskiharjafeministi kirjoitti...

Kiitos sipuli-persilja reseptista! Kokeilenkin heti viikonloppuna..toki taalta Israelista sumakia loytyy, usein esim.kanaruokiin lisaillaan.Olisi ihana jos tosiaan loytaisit cezeryen ohjeen, kyseleppa vaikka kaupoissa jos joku kertois :).Porkkana on muuten hepreaksi gezer, onkahan ne sukulaisia?? Loysin googlettamalla yogurtland- nimisen blogin, jossa oli tehty cezeryeta vuonna 2005, luvattu pikapuoliin antaa resepti, ja joku kyseli reseptin peraan vuonna 2006,nyt eletaan jo vuotta 2009,ALA VAAN sinakin mene yogurtlandin pitajan kanssa piiloon syomaan tata ihanuutta salaa vuoteen 2010 asti...

Heli kirjoitti...

Tiskiharjafeministi: Talla hetkella mulla on vahemman aikaa blogia varten, mutta lupaan etta kunhan vahan paasen taas jaloilleni, kirjoitan sen ohjeen tanne :)
Hyvaa viikonloppua Israeliin! :)

>