Sisko ja sen veli saapuivat :)

25.11.2009 klo 18.10 ja 18.13 pieni prinsessa ja pieni prinssi saapuivat raskausviikolla 35+2 keisarinleikkauksella maailmaan. 3 minuutin erolla isosiskon roolin otti siis tyttö, hyvä näin. Girl power :) Tyttö painoi 2500 grammaa ja poika 2300 grammaa. Kokoeroa siis oli hiukan ja on edelleenkin, mutta poika on osoittautunut sisupakkaukseksi ja syö nyt enemmän kuin siskonsa :)

Synnytykseen johtaneesta matkasta:
Viime tiistaina lääkäri oli määrännyt meidät tarkkaan ultraääneen sairaalaan. Samalla matkalla mitattiin myös supistukset. Ultraäänessä kaikki oli ok, mutta supistukset olivat selvästi lisääntyneet. Vasta myöhään illalla pääsimme kotiin ja lääkärimme kutsui meidät heti seuraavana aamuna juttusille. Jotenkin sisälläni tiesin että en selviäisi enää yhdessä kasassa uhrijuhlan (Kurban bayram, 27-30 marraskuuta) yli. Lääkärimme oli suunnitellut että viimeistään 1. joulukuuta keisarinleikkaus tehtäisiin. Yöt olivat vaikeita, supistuksia tunsin ympäri vuorokauden sekä selkäkipuakin alkoi olla jo.

Keskiviikkoaamuna lähdimme heti aamupalan jälkeen taas lääkärin juttusille. Lääkärin mukaan viimeisimpien testitulosten perusteella tänään olisi parhain päivä tuoda lapset maailmaan. Olin jo saanut tupla-annoksen vauvojen keuhkoja kehittävää kortisonia raskausviikoilla 31 ja 32 joten lääkäri oli hyvin toiveikas että lapset olisivat jo hyvässä kunnossa. Nopean keskustelun aikana sovimme mitä tehtäisiin jos lapset kuitenkin tarvitsisivat tehohoitoa. Lääkäri määräsi meidät heti sairaalaan valmistelemaan ja illalla keisarinleikkaus tehtäisiin kun hänen poliklinikka vuoronsa päättyisi.

Keisarinleikkaus tehtiin spinaalipuudutuksessa, vaikkakin olisin halunnut täyden nukutuksen. Lääkärin mukaan minun ja lasten parhaimmaksi olisi kuitenkin spinaalipuudutus, joten luotin lääkärini valintaan. Hän sanoi että ei ole koskaan nähnyt niin rauhallista raskaanaolevaa kuin minä joten mitään pelättävää ei ole :) Spinaalipuudutuksen ansiosta myös mieheni pääsi mukaan synnytykseen ja näki livenä lapsiensa syntymän. Kumpikin lapsista parkaisivat voimakkaasti heti synnyttyään ja heidän itkunsa täytti koko huoneen. Hoitajat hihkuivat että nämähän ovat kummatkin vaaleahiuksisia :) Lastenlääkäri tarkasti heidän kuntonsa ja teki arvion mitä tehdä. Keskoshoitoa ei tarvittu, ainoastaan ne lähtisivät tarkkailtaviksi pieneksi hetkeksi keskososastolle, siksi aikaa kunnes minut vietäisiin huoneeseen. Koko leikkaus meni tosi hyvin, koko hoitotiimi lääkäreineen (oma lääkärini sekä lastenlääkäri) pitivät huolen että leikkaussalissa oli hauskaa ja viihtyisää. Koko leikkaus oli ohi 30 minuutissa ja pääsin heti toipumaan huoneeseemme. Tietysti alaraajoja en tuntenut moneen tuntiin leikkauksen jälkeen mutta se myös tarkoitti ettei kipuakaan ollut ja pääsin nauttimaan vauveleista :)

Ekana yönä ei paljon tullut nukuttua sairaalassa. Hoitajien avulle koetettiin saada lapsia imemään mutta se ei oikein hyvin onnistunut, olivat vielä niin pieniä. Heitä sitten ruiskulla ja tuttipulloilla imetimme ekojen tuntien ajan. Yöllä minut myös pakotettiin ylös sängystä kävelemään ja voi että kun se teki kipeää. Yön aikana kävelin niin paljon kuin mahdollista, sillä se nopeuttaa toipumista. Täällä Turkissa on tapana että kun äidin suolisto on lähtenyt taas toimimaan on hän valmis lähtemään kotiin. Meidän kotiutus tapahtui seuraavana päivänä illansuussa kun olimme saaneet kaikki verikokeet yms. annettua.

Siitä lähtien anoppi ja käly pitävät huolen kodin pyörityksestä sekä ovat apuna lastenhoidossa, kun minä vaan makoilen ja yritän parantua leikkauksesta. Lapset syövät ja nukkuvat suurimman osan päivästä. He siinä välissä myös yrittävät tutustua meihin ja me niihin. Aivan ihanaa aikaa, vaikkakin raskasta. Lapsista poika muistuttaa isäänsä, tyttö äitiä. Meille täyden kympin vauvat ja olemme onnemme kukkuloilla :)