torstai 16. lokakuuta 2008

Muita arkisia höpinöitä

Tämä viikko on kaikkien vieraiden jälkeen ollut kun aikaa jossain hoitolassa :) Ollaan ladattu akkuja kunnolla ja tehty ihan mitä vaan halutaan. Ruokapuolellakin innostuin tänään vääntämään jopa pizzaa pitkästä aikaa. Perusajatuksena oli että leipäuunista hain leipätaikinan, levitin sen uunia kestävään, voideltuun, astiaan (tällä kertaa käytin seraamista uuniastiaa jonka ostimme Kappadokiasta). Päälle sitten maun mukaan täytettä ja koko juttu sitten taas takaisin leipäuuniin jossa he paistoivat sen puolessa tunnissa ihanan rapeaksi :) Kyllä oli hyvää. Syy miksi ostan valmiin leipätaikinan (75 yKr kpl eli 37 senttiä) on että olen toivottoman huono taikinan valmistamisessa. Kaikki tekemäni leivonnaiset eivät, syystä tai toisesta, oikein onnistu halutulla tavalla. Valmiilla taikinalla minulle jää sitten, ehjien hermojen lisäksi, helpoin osuus eli täytteiden lajittelu :)



Pitkästä aikaa markkinakuulumisia:

Olimme aika tehokkaasti viime viikolla imuroineet jääkaapin hevi-puolen nollalukemiin joten täydennystä tarvittiin kipeästi! Markkinoille saapuessamme huomasimme että koko hiton kaupunginosan naiset, lapset ja miehet olivat päättäneet tehdä ostoksensa samaan aikaan: hirveä tungos! Etanavauhdilla sitten etenimme ostoksia tehden. Monet talven hedelmistä olivat saapuneet tiskeille kuten hurma (2 YTL/kilo) ja greippi (0,5 YTL/kilo). Turkissa yhä yleistyvissä määrissä markkinoilta löytyy myös kiiwia, mangoa, ananasta sekä avokadoa. Yksi vanha papparainen tänäänkin työnteli kärryä joka oli täynnä ääriään myöten avokadoja. Vielä muutama vuosi sitten nämä hedelmät olivat "luksusta" eikä varmasti markkinoille eksynyt. Nykyään niitä löytyy mutta nyt ongelmana on ihmiset jotka eivät tiedä mistä hedelmistä on kyse :) Monet kerrat olen joutunut selittämään mikä ananas on ja että mangoa ei tarvitse keittää tai paistaa ollenkaan eikä sitä syödä liharuoissa:D Meidän onneksemme nämä eksoottiset hedelmät ovat aika edullisia joten niitä voidaan syödä jopa säännöllisesti (ananas 1,5 YTL/kpl, avokado ja mango 0,5 YTL/Kpl sekä kiiwi 1 YTL/kilo). Löysimme yhdeltä tiskiltä minun herkkuani eli vihreitä omenia (niitä happamia). Mieheni kyseli myyjältä, samalla kun valitsin omenia pussiin, että mistäpäin nämä omenat olivat tulleet. Myyjä vastasi että ulkomailta johon sitten mieheni tokaisi: "hyvä, sillä vaimoni ei varmasti syö hedelmiä jotka eivät ole matkustaneet lentokoneessa" :D Viitaten siihen että tykkään vähän kalliimmista hedelmistä kun hän, esim nämä matkustaneet omenat maksoivat 1 YTL/kilo kun normaalit punaiset ja vihreät, makeat omenat maksoivat 0,50 YTL/kilo. Minkäs sille voin kun maku on tälläinen :P

Täytimme taas meidän "markkina-automme" (pazar arabasi, vieressä) täyteen hedelmiä ja vihanneksia sekä tällä viikolla bonuksena pähkinöillä (findik) sekä manteleilla (minun lemppareitani). Hintaa tuli 24 YTL yhteensä eli noin 12 EUR. Halpaa oli.




Talouskriisistä.....



Täällä Turkissa talouskriisi ei ole vielä niin syvä kuin Euroopassa. Pörssi sekä valuuttakurssit ovat tästä huolimatta laskussa. Vielä eilen 1 EUR oli 1,83 YTL tänään sen arvo oli yli 2 YTL:tä! Maan johto yrittää positiivisilla puheillaan valaa uskoa sijoittajiin ja talousmarkkinoille...onneksi mikään pankki ei ole vaikeuksissa eikä apupaketeista ole keskusteltu. Enemmänkin täällä seuraillaan Euroopan tilannetta huolestuneena.



Meidän elämäämme talouskriisi ei ole mitenkään vaikuttanut enkä ole huomannut mitään eroa hinnoissa tai muutenkaan ihmisten kulutustottumuksissa Mersinissä: ihmisiä on ostoksilla saman verran kuin aina ennenkin. Toivon tietenkin ettei tuo kriisi pahenisi ja toisi myös vaikeuksia tänne Turkkiin. Me ainakin varomme seuraavien viikkojen ajan olla tekemättä isoja ostoksia ja odotella markkinoiden tasaantumista. Ainoa hyvä asia joka tästä kriisistä voi syntyä on se että asuntojen hinnat voivat laskea ja täten pystymme ostamaan asunnon helpommalla kuin suunnittelimme, jopa ilman lainaa.

2 kommenttia:

anumorchy kirjoitti...

Tuo "hurma" on mukava talven tulon merkki tosiaan. Taalla Israelissa niita on paljon. Oliskos sen nimi suomeksi sharon-hedelma. Kaki-nimea olen myos jossain nahnyt kai, mutta se ei kuulosta niin hmm.. herkulliselta. Kannattaa syoda alussa varovasti, koska voivat kai aiheuttaa vatsavaivoja herkille, varsinkin jos eivat ole kypsia.

Unknown kirjoitti...

Terve anymorchy! Tuo 'kaki' ei todellakaan kuulosta houkuttelevalta :D Hurmat on enemmankin mieheni suosikki koska minusta hurmien ulkonako ja sisalto ei kovin herkulliselta nayta/maistu. Antoisia hurmahetkia myos sinne Israiliin! :)

>