keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Erilainen viikko edessä



Tämä viikko on ollut aika erilainen. Vanhat arkiset tavat on joutunut muutoksen piireihin.

Sunnuntaina meidän olkkarissa ollut infrapunalämmitin otti ja sanoi sopimuksensa irti. Onneksi tämä tapahtui myöhään illalla että sen illan sekä yön Oscareita katsoessa jotenkin peittojen alla kesti.

Maanantaina meillä oli koko päiväksi puuhaa kun Adanaan mentiin. Mieheni otti aamulla myös lämmittimen mukaan kouluun ja vei sen korjattavaksi (onneksi on takuu voimassa) ennen kun tuli hakemaan minua. Adanasta tulimme kotiin vasta klo 20 aivan täysin väsyneinä ja nälkäisinä. Olin nukkunut edellisenä yönä 3,5 tuntia, mieheni 5. Uni ei vain tullut silmään kummallekaan. Sen takia Adanassa seikkaili kaksi Zombieta :) Onneksi päästiin turvallisesti takaisin kotiin.

Tiistaina eli eilen sitten kuulimme että lämmitin olisi korjattavana ainakin perjantaihin asti. Kuulema joitain osia oltiin jouduttu Istanbulista asti tilaamaan. Siinä sitten pähkäiltiin että ostettaisiinko uusi lämmitin väliaikaiseksi avuksi ja jolle ehkä olisi käyttöä myös myöhemmin. Vai löytäisimmekö jonkun uuden ratkaisun. Päätimme lopulta käyttää jo olemassa olevia resursseja eli muutimme koko arsenaaliin makkariin jossa meidän ilmastointilaite on. Eli eilisestä lähtien lintujen kanssa täällä ollaan lämmitelty. Iltaisin selailemme nettiä kukin omalla tahollan, katsomme telkkaria jomman kumman läppäriltä sekä juomme iltateet sekä syömme hedelmät aivan kuten normaalisti tekisimme olkkarissa :) Unen tullessa ei myöskään tarvitse pitkälle mennä :D

Tänään siis pako olkkarista jatkuu, on taas luvattu rankkasateita tännepäin. "Ihanaa"!! Takatalvi jatkuu siis täydellä teholla...

Huomenna on mieheni vapaapäivä joten ehkä sitten keksimme jotain erikoista tekemistä ulkona, koska kotona ei jaksa nyhjätä. Anoppi ja käly tekevät myös tuloaan jonain lähipäivänä. Anoppi oli sairastunut viime viikolla todella pahasti ja viety sairaalaan kahdeksi päiväksi. Me saimme kuulla vasta kun kaikki oli ohi. Oltiin hiukan kiukkuisia! Nyt sitten yritetään saada heidät tänne että eivät enää asuisi yhtään päivää enemmän kylmässä. Heidän kodissaan on vain yksi lämmitetty huone, muut huoneet jääkylmiä, mukaanlukien makkari. Pazarcikissa talvisin sataa lunta ja lämpötilat laskevat nollan tienomille. Ei ole helppoa elää siellä tuollaisissa oloissa. Olen pari kertaa talvella siellä käynyt ja naapureiden niskaan lumipallojen heittelyn lisäksi ei paljon muuta positiivista ole...

Vierailu tuo tullessaan kivaa vaihtelua, mutta pitäisi jaksaa siivoilla paikkoja. Kunnon siivousinspiraation aikaansaamiseksi pitäisi olla aurinkoinen ilma...eli tänään se saa vielä odottaa :)

Mahtavaa keskiviikkoa kaikille!!

9 kommenttia:

Inka kirjoitti...

Voi ei, minkä meni lämmitin tekemään! Vaikka on teillä varmaan ihan mukava pesä nyt makkarissa ;)

Järkyttävää, miten ette saaneet tietoa anopin sairastumisesta! Turkkilaisille on kai tyypillistä läheistensä ´suojelu´ salailemalla esim. sairauden kohdatessa. Kaiken huippu oli tapaus, jossa vaihtarisiskolleni kerrottiin isoisänsä kuolemasta vasta kun hautajaisetkin oli pidetty. Ihan uskomatonta...

Susadim kirjoitti...

No voi, paleleeko teidän tipujakin...Kylmyys on kyllä inhottavaa! Mikä siinä auringossa onkin, että se saa laulaen siivoamaan? (tjaa...ehkä siksi, että pölyt näkyy liian hyvin...huomasin eilen!)

Susadim kirjoitti...

Unohtui sanoa, että hieno kuva sulla tässä!

Unknown kirjoitti...

Inka: Joo, ei mitenkään huono paikka tää makkari :)
Tuo läheisten suojelu on kyllä aivan ääripäässä täällä. Etenkin vanhusten sairastaessa ei haluta kertoa koska voi herätä paniikki siitä että kuoleeko. Tällöin yleensä kerrotaan joko täysin tervehtyneenä että sairastui tai silloin kun sairaus on niin vakava ettei muuta tehtävää ole kun että tulkaa katsomaan viimeisen kerran. Olemme kuitenkin kertoneet anopille tuhat kertaa että olemme lähellä ja jos jotain tapahtuu niin me haluamme kuulla ja auttaa! Tämä ei siis ole eka kerta kun jotain tälläistä tapahtuu..
Järkyttävä tuo sinun vaihtariystäväsi kokemus!! Ei varmasti ollut helppoa hyväksyä..

Susadim: Linnut palelee myös tietty tai sitten minä vaan olen ylisuojeleva :D Tuolla ne iloisesti sirkuttelee lämmössä :)
Ehdottomasti pölyt näkyy liiankin hyvin auringossa :D Se pakottaa liikkeelle :D Mutta rakastan aurinkoa sen takia että saan avata ovet sekä pistää ulos tavaraa tuulettumaan. Pääsee koko kämppä tuulettumaan kunnolla :) Samalla sitten kunnon tempoisen musiikin tahdissa on kiva siivoilla :)
Lisää hienoja ja erilaisia kuvia tulossa tänä iltana :D

MaaMaa kirjoitti...

No jo on huono tsaka etta takatalvi tulee samalla kun lammitin hajoaa! Mutta kuullostaa kivalle teidan yksioelama makuuhuoneessa :D

Toivottavasti anoppi tervehtyy! Ei ole kiva, jos ei tommoisista jutuista kerrota! Munki veli unohtaa usein kertoa mulle heidan tapaturmistaan; viime kesana veljentyton kasi oli katkennut niin, etta luu tuli ranteesta ulos ja tytto oli leikkauksessa ja sairaalassa yon yli. Ranteessa oli naula pari kuukautta. Ma kuulin asiasta vasta kun naula otettiin pois!! Ja veljeni oli itse myos sairaalassa 3 yota hillittomien selkakipujen takia. Selasta oli loytynyt jokin pahkura ja sita tutkittiin viikko tolkulla: pahin pelko oli ollut etta se olisi jokin kasvain... Mulle kerrottiin asiasta vasta sen jalkeen kun pahkura oli itsekseen kadonnut, ja oli todettu etta se oli ollut "vain" jokin nikaman pullistuma! Hohhoijjaa!
Enhan ma taalta kasin ois paljoa voinut mitaan tehda, mutta ois ollut kiva tietaa...

Enivei
Pitakaahan mukavat vapaapaivat! :)

Jael kirjoitti...

Voi kun kurjan tempun teki lämmitin just kun on oikein kylmää! Mä tiedän just miten vaikeata on kestää sitä kylmää sisällä kun on ihan kohmeessa siitä;viime vuonna pohjoisessa mulla oli välillä sisällä 9-10 astetta ja kyllä oli kamalaa, täällä tänä talvena ei ole ollut niin kylmää sisällä.Täällä myydään sellaisia pieniä lämmittimiä aika halvalla, entä teillä^?
Varmaankin ärsyttää,kun teille ei kerrottu anopin sairaudesta,mutta ette osanneet sitten siitä huolehtiakaan.
Hyvä kun/jos saatte anopin sinne teille lepäilemään. Toivottavasti hoidot siellä Adanassa meni hyvin.
Ja hyvää keskiviikkoa Mersiniin!

Unknown kirjoitti...

Maamaa: Apua, onpa teillakin "piiloteltu" aika kamalia juttuja :( Taitaa sittenkin olla universaali kasite koko tama salaliittoilu....onneksi kuitenkin kaikki ovat nyt terveita, mutta uskon etta olisi ollut kiva edes tietaa vaikka mitaan ei voi tehda. Inhoan sita kun joku jotain piilottelee!! :(
Jos me ollaan perhetta niin pitaahan meidan jakaa kaikki hyvat ja huonot asiat. Eika vaan aina hyvassa olla yhdessa....

Yaelian: Tunnut ymmartavan sisalla olevaa koleutta. Kaiken lisaksi kun ilma on kosteaa niin se koleus imeytyy oikein luuytimiin asti. Hirveaa! Onneksi tosiaan on taa makkarin ilmastointi :) Mieheni on paattanyt sinnitella olkkarissa, toivon mukaan ei kipeaksi tule.
Kylla taallakin on sellaisia pikkulammittimia halvalla mutta se taasen ei riita meidan olkkaria lammittamaan, joten sellaisen ostaminen olisi aika turhaa. Mietittiin kylla! Aikomus olisi ollut ostaa samanlainen infrapunalammitin koska nekin ovat aika edullisia, mutta kahdelle ei taasen ole mitaan tarvetta talla hetkella ja pelottaa etta se jaisi vain nurkkiin.
Oikein hyvaa keskiviikkoa Israeliin myoskin! :)

Sateenkaari kirjoitti...

toivootavasti ette ole viela palelluttaneet itseanne siella mersinissa. taalla naytti jo aamulla hyvalta.aurinko paistoi,ja oli kivan lamminkin,kun laksimme kaupungille. mutta eikös mita.parin tunnin kuluttua alkoi esteri paastelemaan vetta oikein kunnolla niskaan.ja tietty,ei ollut sateenvarjoja mukana. ei auttanut muu,kuin hypata bussiin ja tulla kotiin pikkumatka.muuten olisi ollut ihana kavella. saas nahda,millanen sahkölasku tulee,kun lammittaa pitaa paivallakin.

Unknown kirjoitti...

sateenkaari: Apua, sano vaan etta ne sateet tulee seuraavaksi tanne!! Yolla sataa aivan varmasti siis :(

Ihanaa kuitenkin etta saitte hiukan kavella auringossa :) Kylla se kesa saisi jo tulla! Meillakin oli aamulla aurinkoista mutta se loppui lyhyeen: pilviseksi muuttui. Meilla oli viime kuun sahkolasku 150 TL....hirveita summia.. :(

>